Johtajuushakkerin  verkkokurssi tiimityössä kehittymisestä Campwire alustalla

Johtajuushakkerin  verkkokurssi tiimityössä kehittymisestä Campwire alustalla

Haastattelu Karl-Johanista ja hänen verkkokurssistaan aloittaa sarjan, jossa esittelemme verkkokurssien tekijöitä ja verkkokursseja eri tarkoituksiin, sekä erilaisia verkkokurssialustoja. Tutustuin Karl-Johaniin Linkedin verkostoni kautta ja innostuin hänen ajatuksistaan yhdessä ohjautuvasta tiimistä. Olin jo pidempään miettinyt miten toteuttaisin verkkokurssialustoista kertovan sarjan, tavalla, joka nostaisi esiin monipuolisesti sekä verkkokurssin tekijöitä, että erilaisia verkkokurssialustoja. Kun olin tavannut Karl-Johanin ja…

Uuden kasvun äärellä

Uuden kasvun äärellä

Pari päivää sitten huomasin, että Marko oli saanut valmiiksi uudet kotisivunsa. Ihailin niiden selkeyttä, samalla kun pohdin, miten saisin näkyviin omaa ajatteluani selkeämmin. Siitä kehkeytyi idea kirjoittaa tämä artikkeli yrittäjän sisäisestä kasvusta, jonka myötä myös ulkoiset tunnusmerkit muuttuvat. Teknisen kehityksen myötä on mahdollista jopa suoraan kopioida itselleen vaikkapa sanastoa, tai kokonaiset sivut, joilla haluaa tulla…

Tarinoiden voima

Tarinoiden voima

Täyttä asiaa pienyrittäjän markkinoinnista ja vähän myynnistäkin Jokin aika sitten, pidimme pienen Teams- tapaamisen kurssiverkossa ja tuolloin Marko ehdotti, että voisin kirjoittaa markkinoinnista.  Keskityn tässä artikkelissa avaamaan tarinoiden voimaa markkinoinnissa ja jaan sen kolmeen teemaan.  Jäin nimittäin keskustelemme jälkeen miettimään sitä, miten itse olen oppinut kääntämään luovuuteeni todella hyödylliseen käyttöön markkinoinnissa. Luovuushan ei ole vain…

Verkkokurssin tekijän viisi viisasta verkostoitumisvinkkiä 

Verkkokurssin tekijän viisi viisasta verkostoitumisvinkkiä 

Tässä artikkelissa tarkastelen vinkkejä verkkokurssin tekijänä ja digiyrittäjänä, jolle verkostoituminen on elinehto, mutta sitä ennen katsahdan mitä sanoo Google tähän aiheeseen liittyen. Tähän artikkeliin liittyen se tehtiin 13.1.2022 Verkkokurssin tekeminen  sai 11500 tulosta. Verkkokurssin myyminen puolestaan vain 8620 tulosta ja vielä verkkokurssin markkinointi  60100 tuloksellaan liittyy tähän.   Hakutuloksissa näkyvät myös tutut verkkokurssien tekijät. Tämän…