kartta jonka päällä aurinkolasit ja kuvan reunassa harmaa kassi

Uudistumisen tiekartta kasvun veturina

Yrittäjänä toimiminen on jatkuvaa oppimista, mukautumista ja uusien mahdollisuuksien etsimistä. Palveluita myyville yrittäjille tämä transformaatio ei tarkoita pelkästään liiketoimintamallin tai teknologian muutosta, vaan se vaatii syvempää henkilökohtaista kasvua ja johtamistaitojen kehittämistä. Yrittäjän oma muutos ja kasvu ovat avainasemassa liiketoiminnan menestykselle ja kilpailukyvyn säilyttämiselle. Sana ”transformaatio” tarkoittaa laajasti muutosta, muodonmuutosta tai uudistumista. Sen merkitykset vaihtelevat kontekstista…

Onko sinulla rohkeutta haastaa häpeä?

Onko sinulla rohkeutta haastaa häpeä?

Yksinyrittäjänä häpeä voi muodostua erittäin haitalliseksi esteeksi omalle kasvulle ja sitä kautta liiketoiminnan kehittymiselle. Elämme haastavia aikoja ja tietenkin se mitä toimintaympäristössä tapahtuu vaikuttaa myös itseen, mutta tässä artikkelissa keskityn häpeään ja sen tunnistamiseen. Ilman työyhteisön tukea ja tiimiä, häpeä voi syödä luottamusta omiin kykyihin ja kasvattaa tunnetta siitä, että jää yksin ongelmiensa kanssa. Tämä…

Käytätkö ajanvarauspalveluita, lue tämä.

Käytätkö ajanvarauspalveluita, lue tämä.

Ajanvaraus palveluun on asia, josta kannattaa tehdä helppo ja miellyttävä kokemus asiakkaaksi tulevalle ja asiakkaana jo olevalle. Tämä oli ajatus ja lähtökohta, kun lähdin vertailemaan muutamaa markkinoilla tarjolla olevaa kalenteria. Meillä oli lisäksi yhtenä ehtona mahdollisuus liittyä Kanta palveluun, sillä omassa yrityksessäni jonne ajanvarauskalenteri tulee, on tarjolla myös psykoterapiaa. Lähtötilanne on sellainen, että olen käyttänyt…

Sosiaaliset suhteet yrittäjän voimavarana

Sosiaaliset suhteet yrittäjän voimavarana

Mentoroin useita eri alojen yrittäjiä oman työni ohella, ja koen saavani valtavasti iloa, innostusta sekä opinkin jatkuvasti uutta. Sosiaaliset suhteet ovat yrittäjälle sekä voimavara että asia, johon on syytä pysähtyä, sillä niissä on monia puolia. Tämä kirjoitus pohdiskelee ihmissuhteita työelämässä yrittäjän näkökulmasta. Vuosien myötä olen oppinut sen, että yrittäjyys on sisäinen kasvumatka, jossa kumppaneilla on…

Aikavarkaita ja oivalluksia vallasta sekä voimattomuudesta

Aikavarkaita ja oivalluksia vallasta sekä voimattomuudesta

Amy Cuddy tunnetaan kirjastaan ”Vahvasti läsnä” tai ei oikeastaan siitä, vaan huijarisyndroomasta, josta kirja kertoo. ”Polku henkilökohtaiseen valtaan, on polku läsnäoloon” on lause tuosta kirjasta, joka pysäytti minut. Se on kappaleesta, jossa hän kirjoittaa kuinka voimattomuus kahlitsee ja valta vapauttaa mielen. Voimattomuuden kokemus voimistuu somea selaillessa. Oma henkilökohtainen valta, joka on itseasiassa vapautta muiden vallasta…

Miten päästä asiakkaan maailmaan?

Miten päästä asiakkaan maailmaan?

Lupasin edellisessä artikkelissani, jossa aloitin kirjoitukseni arjen innovaatioista käsitellä, miten yritystään ja itseään voi kehittää, kuinka ja miten uusien työaikamallien avulla voi luoda dynaamisempaa työympäristöä sekä pureutua konkreettisiin esimerkkeihin. ”Mentalisaatio tarkoittaa yksilön kykyä pohtia omaa ja toisen ihmisen näkökulmaa ja kokemusta. Hyvä mentalisaatiokyky auttaa säätelemään omia tunnetiloja, luo vakautta ihmissuhteisiin ja edistää hyvää perheensisäistä kommunikaatiota….

Miten yrittäjä voi arjessaan innovoida?

Miten yrittäjä voi arjessaan innovoida?

Aloitan vuoden 2024 innovaatioiden äärellä. Yrittäjä voi arjessaan innovoida monin eri tavoin, luoden siten kilpailuetua, parantaen liiketoiminnan tehokkuutta ja vastaten paremmin markkinoiden muutoksiin. Tässä artikkelissa tarjoan joitakin käytännön vinkkejä arjen innovointiin sekä myös syvempää ymmärrystä siihen miten voit paremmin ymmärtää ja hyödyntää innovaatioita osana omaa arkeasi. Mikä on innovaatio? Innovaatio on uusi tai merkittävästi paranneltu…

Verkkovalmentaja Hanna Ruuska kasvattaa naisia sisältäpäin omannäköiseen myyntiin

Verkkovalmentaja Hanna Ruuska kasvattaa naisia sisältäpäin omannäköiseen myyntiin

Koko syksyn olen keskittynyt myyntiin, myyntityön kehittämiseen ja ymmärtämiseen. Olen tehnyt sen siksi, että uskon jokaisen verkkokurssiyrittäjäksi haluavan ja verkkokursseilla itsensä elättävän oppivan enemmän myynnistä. Tämä artikkeli jatkaa myynnin teemalla nyt naisyrittäjän haastatellulla. Etsin pitkään myyntityön osaajaa, jolla on myös itsevarmuus kohdillaan, sillä jotenkin me suomessa emme minusta osaa olla ylpeitä omasta osaamisestamme suoraan. Samalla…

Modernin myynnin Kotipesä: Toimivat kotisivut ja niiden sisällöt

Modernin myynnin Kotipesä: Toimivat kotisivut ja niiden sisällöt

Nykyään yrityksen kotisivut eivät ole pelkästään digitaalinen käyntikortti, vaan ne toimivat myös modernin myynnin tärkeänä kotipesänä. Yrityksen menestyksen kannalta on olennaista varmistaa, että kotisivut ja niiden sisällöt ovat houkuttelevia, informatiivisia ja toimivia. Tässä blogipostauksessa tarkastelemme, miten modernin myynnin kotipesä luodaan toimivien kotisivujen ja niiden sisältöjen avulla. 1. Ensivaikutelma ratkaisee Kotisivut ovat usein ensimmäinen kosketuspinta potentiaalisten…

Kohtalonkysymyksiä myynnistä ja markkinoinnista, sekä kolme tapaa tavoittaa asiakkaat myyntityössä.

Kohtalonkysymyksiä myynnistä ja markkinoinnista, sekä kolme tapaa tavoittaa asiakkaat myyntityössä.

Tämän syksyn tavoitteena on ollut oppia myymään enemmän ja paremmin. Myyntityö liittää yhteen niin markkinoinnin kuin tuotteistuksenkin. Myynti on yrityksen kohtalonkysymys, sillä loppujen lopuksi se, mitä jää viivan alle, vaikuttaa yrityksen jatkumiseen. Myyntityön teemaan liittyen tulossa on tänä syksynä vielä yksi myyntiin liittyvä yrittäjäesittely tähän blogiin. Niistä löytyy aina uusia ideoita pienyrittäjille. Lue vaikka Marittan…