Miksi kasvu digiyrittäjänä takkuaa?

Koin tarvetta verkkokoulutusalustalle jo monta vuotta sitten. Minusta verkkokurssit ovat hyviä aika- ja paikkavapaita tapoja palvella monenlaisia asiakkaita. Ajattelin ehkä samoin, kuin moni muukin, että tarve auttaa asiakkaita auttaa minua oppimaan ja ottamaan verkkokoulutukset helposti käyttöön.

Toisille verkkokurssit muodostavat palvelutarjooman ytimen ja toisille, kuten minun kaltaisilleni yrittäjille ne ovat  vain osa liiketoiminnallista valikoimaa.  Ne ovat asiakkaille lisäarvoa tuottavia palveluita, mutta ne eivät ole ainoa asia johon keskityn yrittäjänä.  Tästä syystä minun on ollut aiemmin varsin haastavaa kehittää verkkokursseja, kun en ole ollut varma siitä kuinka suuren osan ne haukkaavat käytössä olevista resursseista.

Tarvitsenko oman verkkokoulutusalustan?  

Verkkokoulutuksia varten  on tarjolla lukuisa määrä alustoja. Niiden vertailu on haastavaa  ja kokeilu vielä vaikeampaa. Voit joutua nopeasti tilanteeseen, jossa sinun kannattaa joko ostaa pidempi lisenssi tai sitten päättää kokeilu jonkin toimijan kanssa. Joitakin alustoja ei voi kokeilla ollenkaan.  Hinnoittelu ja rakenteet, sekä se miten paljon tukea on saatavissa verkkokurssialustan käyttöönottoon vaihtelevat suuresti. 

Aloitin omat kokeilut noin kolme vuotta sitten, ja huomasin  aika pian, että opittavaa on niin paljon etten suoriudu siitä yksin verkko-opintojen avulla. Yrittäjänä joka tekee jatkuvasti töitä erilaisten prosessien paineissa epäonnistuminen  tässä vaiheessa tuntui vaikealta. Asia konkretisoitui eräällä verkkokurssien tekemisen verkkokurssilla, jossa oli myös säännöllistä live opetusta.

En  päässyt aina niihin verkkokohtaamisiin, joissa asioita opetettiin ja joissa sai kysyä.  Kun yritin sitten opiskella yksin, eikä ollut keneltä kysyä tuntui tekniikan opiskelu kohtuuttoman vaikealta. En ymmärtänyt alustan logiikkaa ja taistelin samojen pienten alkuasioiden kanssa, vaikka kurssi meni eteenpäin. Pian en enää kehdannut kysyä taas uudelleen ja pyysin keskeyttämään opintoni, mikä sekin tuntui hävettävältä. 

Työstettyäni pettymystä itseeni ymmärsin pari asiaa lisää. Ensimmäinen oli se, että tarvitsen henkilökohtaista apua joltakulta, joka ymmärtää verkkoalustojen tekniikkaa enemmän. Se mitä olin kuvitellut osaavani, ei kuitenkaan vastannut todellisuutta. Toinen oivallus oli kuitenkin vielä isompi. Voin tehdä verkkokurssin myös ilman alustaa ja niin sitten teinkin. 

 Ei ollut ihan helppoa myöntää, että en nähnyt itseäni oikeassa valossa, mutta sen tehtyäni oli todella helppoa tehdä verkkokurssi sähköpostin ja Facebookin avulla.  Opin paljon itsestäni, sekä koin saaneeni enemmän hallintaa työn määrään nähden.  Opin, että epäonnistuminen on tärkeä osa oppimista. Sen myötä opin pyytämään apua. 

Myöhemmin jatkoin opintoja verkkokurssialustoista ja päädyin tuottamaan ja käyttämään  WordPress pohjaa. Tästä voin kiittää Atadonea jolta olen saanut teknistä tukea aina tarvittaessa palan kerrallaan.


Verkkokurssi on digiyrittäjän vuorovaikutusta  asiakkaan kanssa 

Työn hallinnan näkökulmasta verkkokurssit ja e-kirjat ovat ihanteellisia tuotteita. Voit tarjota yksilöllistä palvelua, kuitenkin sitä helposti skaalaten.  Tärkeää on kuitenkin se,  että sinulla on jotain sanottavaa. Jokainen pienyrittäjä ja hänen palveluvalikoimansa  on uniikki. Jos asiakas on jo valinnut sinut, on sinun helpompi jatkaa vuorovaikutusta hänen kanssaan verkkokursseilla, verrattuna uusasiakashankintaan.  Verkkokurssit sopivat  vuorovaikutukseen  molemmissa tapauksissa 

Otetaan esimerkki asiakkaan tarpeesta, johon pienyrittäjä törmää usein ja johon olisi helppo vastata laadukkaalla verkkokurssilla. Ajattele vaikkapa kosmetologia, joka tarjoaa kauneudenhoitoa hoitolassaan ja haluaa tarjota asiakkailleen ohjeita itsenäiseen ihonhoitoon kotona. Hän voisi tehdä verkkokurssin eri ihotyyppien itsehoidosta ja tarjota sitä sekä verkossa, että hoitamilleen asiakkaille hoidon lisänä. Ehkä hoidossa käyneillä olisi jotain extraa siellä vielä mukana. Saatko kiinni ajatuksesta? 

Miksi sitten laadukkaita verkkokursseja ei tehdä enemmän? Tämäkin esimerkin yrittäjä tarvitsisi minun laillani riittävän selkeät ohjeet ja henkilökohtaista valmennusta saadakseen ajatuksiaan kirkastettua verkkokurssin tai e-kirjan muotoon.  Ei riitä että ostaa vain teknisen tuen, vaan on osattava pohtia asiakkaan kokemuksia verkossa. Tämä vaatii aikaa ja resursseja. Toisaalta se ei ole niin mahdotonta, kuin ensin saattaa tuntua. Aloitamme Kurssiverkossa valmennuksen kanssasi  sieltä missä on jo ituja, eli osaamista ja lisäämme kasvun myötä uusia taitoja. 

Vuorovaikutukseen asiakkaiden kanssa et tarvitse monien vuosien tekniikkaopintoja, vaan kirkastettuja ajatuksia siitä missä juuri sinä olet parhaimmillasi.  

Voiko toisten kokemuksista oppia ja jos voi niin mitä?

Olen paljon pohtinut sitä miksi minun on vaikea oppia joitakin asioita,  vaikka tietoa on tarjolla mielin määrin. Se miten merkityksellistä tuo tieto missäkin hetkessä minulle on, on yksi syy siihen että asioista on vaikea saada tolkkua. Tunnepuolen eli ns pehmeiden arvojen yhdistäminen tekniseen osaamiseen, jota digiyrittäjyys vaatii ei ole aina niin yksinkertaista, mitä joskus annetaan ymmärtää. 

Jos voisin kuvata jotenkin turhautumista kaikkien niiden oppimisyrityksieni kanssa, ennen kuin todella aloin hyväksyä oman tapani oppia verkkokurssien tekemistä, se olisi kuin läpipääsemätön havu-, tai orapihlaja-aita. Mitä enemmän yritin, sen enemmän koin olevani yksin ja täysin ulkona asioista.  

Oli niin paljon opittavaa. Kun ajatellaan vaikkapa verkkokursseja,  niin niiden markkinoinnissa  on osattava miettiä hakusanoja ja opittava käyttämään analytiikkaa sekä avattava itselleen jollain tavalla asiakkaan ostopolku. Nämä siis sen lisäksi että luo laadukkaan, tunteisiin ja vetoavan ja asiakkaan tarpeisiin vastaavan visuaalisen e-kirjan tai verkkokurssin.  Näiden oppiminen pala kerrallaan tuntui mahdottomalta ja ihan liian paljon aikaa vievältä.  

Minulle  oppimiseen käytetty aikakin on merkityksellistä, enkä voi “vaan tehdä jotakin”.   Yhteistyö muiden yrittäjien kanssa alkoi tuntua parhaalta vaihtoehdolta, kun pohdin näitä ajatuksia ja kokemuksiani. Pienyrittäjiä yhdistävät monet asiat ja olen ollut onnekas löytäessäni niin monia upeita yrittäjiä . 

Epäonnistumiseni paras puoli oli se, että opin ostamaan muilta tarvitsemiani palveluita pala kerrallaan. 

Se rauhoitti arkeani ja saan taas valita minkä asian kanssa keskityn seuraavaksi opiskelemaan lisää. Hyvät yhteistyösuhteet toisten yrittäjien kanssa mahdollistavat matalan kynnyksen avun hakemisen. On todella helppoa laittaa yhteistyökumppaneille viestiä “apua, ehditkö auttaa”.  

Yksi upeista yhteistyökumppaneista Martina Häkkinen auttoi ja auttaa minua sisällön tuotannon tarkistamisessa  sekä  linkkipuiden teossa Instagramin puolella. 

Artikkelin kirjoittaja Heidi Härkönen luotsaa kurssiverkkoa Markon ka Martinan kanssa sekä valmentaa asiantuntijoita ja työryhmiä työkseen.

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa